Mikä timantti on Timanttikaupan luonne Tutkimusvälineet Hiontamuodot Laatuluokitus
Paino Väri Puhtaus Hionnan laatu Jalokivilaboratoriot Synteettinen timantti Timantin jäljitelmät Käsittelymenetelmät Konfliktitimantit Ostovinkkejä Ostaminen internetistä Kuinka saada näpeilleen Jalometallit Palvelun toimintatapa Mistä lisää tietoa?
  Laatuluokitus - Väri (Color) Niinsanotun Cape-sarjan timanteilla, joita valtaosa korukäyttöön myytävistä timanteista on, kysymys on ennemminkin värittömyyden kuin värin luokitelusta. Cape-sarjan timantit sisältävät pienen määrän typpeä, joka antaa niille täysin värittömästä kellertävän kautta keltaiseen olevan värin. Värittömyys on enemmänkin harvinaisuus- kuin laatutekijä. Timanttien värittömyyden kuvaamisessa käytetään rinnakkain niinsanottuja vanhoja ja uusia termejä. GIA:n (Gemological Institute of America) luoma ”uusi” väriluokitus on tarkempi kuin useimpien suomalaisten kauppiaiden käyttämä Scan.D.N.-asteikko (Scandinavian Diamond Nomenclature) joka tunnetaan myös suomenkielisellä nimellään PTN (Pohjoismainen timanttinimikkeistö). Scan.D.N-järjestelmän mukaisten vanhojen termien käyttöön liittyy joukko ongelmia. Merkittävin niistä on se, että asteikon yläpäässä eri nimitysten rajat ovat muuttuneet vuosien ja eri luokitusjärjestelmien mukana useaan otteeseen. Niinpä alla oleva vertailutaulukkokaan ei monen asiantuntijan mielestä ole tarkasti ottaen oikein esitetty.  Ensimmäinen asia jonka varmasti huomaat ylläolevasta kuvasta on se, että vasta I-värin kohdalla kellertävyys alkaa näkymään timanttia ylhäältä päin katsottaessa. Istuttamattomille timanteille suoritettava väriluokitus tehdäänkiin sivusta päin katsoen, jolloin kellertävyys tulee paremmin esiin. Aikaisemmin parhaimmista värittömistä kivistä, jotka ovat suorastaan sinivalkoisia, käytettiin nimitystä Jager. Hieman sinertävä väri on keltaisen vastaväri, joten kivi näyttää erityisen värittömältä kellertäviin kiviin verrattuna. Myöhemmin, kun huomattiin että väri johtuu fluoresenssista, nimityksestä luovuttiin. Käsittelemme fluoresenssia seuraavalla sivulla. Kuten taulukosta huomataan, GIA:n kehittämä aakkosista koostuva väriluokitteluasteikko on hienojakoisempi kuin Scan.D.N.-järjestelmässä käytetyt perinteiset nimitykset. Esimerkiksi yhden karaatin kokoisen kiven hinta voi muuttua noin 500-700 euroa, kun sen väriluokitus muuttuu GIA:n asteikolla H:sta G:ksi. Tämän johdosta GIA:n asteikko on viimeisten 50 vuoden aikana muodostunut alan de facto-standardiksi, joka ymmärretään kaikkialla maailmassa. Suomessa sen käyttö on vakiintunut valitettavan hitaasti. Tämä johtuu paitsi perinteistä ja alan kohtuullisen hitaasta uudistumis- ja muuntautumiskyvystä, myös siitä, että traditionaaliset nimet myyvät kiviä paremmin kuin aakkoset. Väriluokittelun voi tehdä riittävän tarkasti vain istuttamattomalle timantille. Istutetulle kivelle voidaan antaa ainoastaan arvio, jonka perusteella hinnoittelun tekeminen on arpomista. Kiven väriä tutkitaan sivulta päin katsoen. Taustan tulee olla puhtaan valkoinen. Luokittelutarkoitusta varten valmistettu päivänvalolamppu on välttämätön. Huoneessa ei pitäisi olla kovin voimakkaita värejä. Monesti kivi astetaan ylösalaisin valkoisesta muovista valmistettuun tai erikoispaperista taiteltuun ”veneeseen”. Kiven ympärille asetetaan puhdistetut, tarkassa järjestyksessään pidettävät vertailukivet. Kivet tulee asettaa vähintään yhden senttimetrin päähän toisistaan, jotta niiden väri ei vaikuttaisi toisiinsa, ja tutkittavalle timantille jäisi tilaa. Tutkittavat kivet viedään hyvin lähelle päivänvalolamppua, noin 10-20 senttimetrin päähän. Tutkittavaa kiveä kuljetetaan vertailukivien välissä pinseteillä, kunnes saadaan karkea käsitys sen väriluokasta. Joskus kivien pintaan kannattaa puhaltaa kosteaa uloshengitysilmaa syvältä keuhkoista, jolloin kivet peittyvät tiivistyvään vesihöyryyn. Tämä poistaa kiven pinnalta loiston ja kiillon, jolloin värisävy näkyy paremmin. Jos kahden eri väriluokan välisessä valinnassa tulee vaikeuksia, kannattaa muut vertailukivet poistaa häiritsemästä. Monesti lyhyt vilkaisu tämän jälkeen tuottaa tulosta. Huomaa, että tällä sivulla olevat kuvat antavat vain viitteitä siitä, mitkä eri väriluokkien todelliset sävyt ovat. Digitaalikuvassa ei pysty toistamaan tarkkoja värisävyjä siten, että ne näyttäisivät kaikilla monitoreilla samanlaiselta. Huomaat ehkä kuitenkin sen, että vasta I alkaa olemaan selvästi kellertävä värisävy. Kahden vierekkäisen väriluokan välinen ero on niin pieni, että eron näkeminen vaatii keskittymistä kokeneeltakin henkilöltä. Värien vertaaminen ei sinänsä vaadi juurikaan kokemusta. Vertailukiviin liittyy kuitenkin monta seikkaa, joiden huomioon ottamisen taito syntyy vain harjoituksen kautta. 1) Jos tutkittavan kiven ja vertailukivien koko tai muoto eroavat toisistaan, luokitus monimutkaistuu. Jos kivi on suurempi kuin vertailukivi, täytyy osata tutkia vain sen alaosan kärjessä olevaa väriä. 2) Ei riitä, että vertailukivien luokitus on tiedossa. Täytyy myös tietää, mihin todelliseen kohtaan niiden väriluokitus osuu asteikolla. Onko se juuri kahden luokan rajalla vai keskellä jotakin väriluokkaa? 3) Kun löydetään kaksi vertailukiveä, joiden väliin tutkittavan timantin väri sijoittuu, täytyy ymmärtää, kumman kiven mukaan väriluokitus annetaan. Istutettettujen timanttien värin ”arvaaminen” on hyvä suorittaa päivänvalolampulla varustetun mikroskoopin avulla. Tällöin kiven loisto ja heijastuva kullan väri voidaan helpommin erottaa omiksi osatekijöikseen. Platina ja valkokulta vaikuttavat vähemmän timantin väriin kuin kulta. Kultaan istutettaessa kannattaisi harkita hieman kellertävämmän kiven hankkimista, kun taas platina- ja valkokultaistutuksissa värittömät kivet tuottavat kauniimman lopputuloksen. Väriluokittelua tulee suorittaa hyvässä istuma-asennossa ja ainoastaan kohtuullinen aika kerrallaan. Silmät eivät saa olla väsyneitä, alkoholin vaikutuksen alaisena on turha kuvitella tekevänsä lähellekkään oikeita johtopäätöksiä.  Jalokivilaboratorioissa käytetään ihmissilmään perustuvan väriluokittelun lisäksi kolorimetriä, kuten kuvan DC3000. Laite kykenee mittaamaan erittäin tarkasti värin kivestä heijastuneesta valosta. Uusimmilla laitteilla kyetään luokittelemaan myös sellaisia kiviä, joiden vivahde on jokin muu kuin keltainen (Cape-sarja), esimerkiksi vihreä tai harmaa. Laite osaa myös ottaa huomioon fluoresenssin vaikutuksen kiven näennäiseen väriluokkaan. Tällainen laite ei ole timanttikauppiaiden käytettävissä, sillä se maksaa noin 5000 euroa. Saatat kuitenkin nähdä aikaansa seuraavan myyjän esittelevän laitteella saatuja tutkimustuloksia. Joku saattaa kertoa sinulle laitteiden antamien tulosten olevan epäluotettavia. Vielä viisi vuotta sitten näin olikin, mutta nykyään valmistetut kolorimetrit, jotka ovat itseasiassa täysverisiä spektrofotometrejä, päihittävät oikein kalibroituna ihmissilmän luokittelutarkkuudessaan.Kolorimetriä vastaaviin tuloksiin voidaan päätyä myös gemmologiseen perustutkimukseen rakennetulla spektrofotometrillä, kuten SAS2000. Ominaisuus tulee laitteen mukana ikäänkuin ´kaupan päälle´, mutta laitteet ovat vielä kolorimetriäkin arvokkaampia, ja tarkoitettu ainoastaan jalokivilaboratorioiden käyttöön. Olet nyt oppinut, että väriluokittelun tekeminen on aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Ymmärrät varmasti paremmin, että halogeenilamppujen alla annetut pika-analyysit eivät voi olla kovinkaan luotettavia. Samoin ymmärtänet, että väriluokat ovat harvinaisuustekijöitä, eikä muutaman luokan välisillä eroilla ole juurikaan tekemistä timantin ulkonäön tai loistokkuuden kanssa. Samalla olet oppinut, että timanttien väriluokituksessa käytetyt niinkutsutut perinteiset nimitykset saattavat käsittää melko laajan värialueen, ja nykyaikaiset GIA:n tai AGS:n mukaiset väriluokitukset ovat tarkempia. Osaat ottaa tämän seikan huomioon verratessasi kahden ’samanlaisen’ timantin hintaa. 
|
